Mä katsoin eilen todella mielenkiintoisen dokumentin FST 5:ltä. Se kertoi Alabamassa sijaitsevan W.E. Donaldssonin vankilan vankiryhmästä, jotka pääsivät kokeilemaan Vipassana-meditaatiota osana korjaavaa prosessia. Vangit olivat suurimmaksi osaksi murhaajia, ryöstäjiä tai molempia. Usealla, jos ei jokaisella, oli menneisyydessään rikostensa lisäksi jotain käsiteltävää. Yhden tytär oli kuollut ehkä 4-5 vuotiaana pudottuaan leikkitelineestä päälleen. Yksi kertoi puukottaneensa kaupan myyjän, koska ei hallinut itseään.
Vangit kävivät läpi kymmenenpäiväisen Vipassana-kurssin, jonka aikana he sitoutuivat mm. ylevään hiljaisuuteen. Koko kymmenen päivää vietettiin hiljaisuudessa, meditoiden kymmenen tuntia päivässä.
Tämän kurssin jälkeen vangit pystyivät paremmin käsittelemään aiemman elämänsä traumoja ja tapahtumia ja osasivat käyttää oppimaansa tyyneyttä myös uusissa tilanteissa.
Suomessakin järjestetään Vipassana-kursseja satunnaisesti. Jotenkin ajatus kymmenestä hiljaisuuden ja syvän tietoisuuden päivästä kiehtoo suunnattomasti. Toivottavasti pääsen joskus vielä osallistumaan.
Mun elämääni hallitsee tällä hetkellä perheen lisäksi kaksi asiaa: henkinen kehitys ja laihduttaminen. Jotenkin ristiriitaista ja sitten taas toisaalta sopusointuista. Ruumis on ihmisen temppeli. Tämä temppeli on nyt ylipainoinen ja huonokuntoinen. Pitää korjata tämä asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti