Tuo on siis maanantain aamutulos. Hitaasti ja varmasti siirrytään sitten seuraavaksi alle 90 kilon. Se on niin lähellä, mutta niin kaukana. Tämä liikkumattomuus ei ainakaan auta asiaa. Nytkin olen niin loppu työpäivän jälkeen, että taitaa jäädä haaveeksi. Ja sitten taas toisaalta, mä tiedän oikein hyvin, että juuri liikunta piristäisi. Mutta ei ole kyllä nyt yhtään sellainen olo, että tekisi mieli jumpata/juosta/crosstrainata tai mitään.
Vähän flunssainen olo.
Pääasia tässä kohtaa, että pysyn ruokavalion osalta aisoissa. Babysteps.
Olin taas illalla hetken mietteissäni ja mietin tämän elämän haurautta. Tuli mieleen yhdestä Yön biisin lause: "Niin mitättömästä voi kaikki sirpaleiksi sälähtää.." Ihmisen elämä voi olla ohi tuosta vain, hetkessä, sadasosasekunnissa. Miksi me emme elä elämäämme niinkuin jokainen hetki olisi viimeinen? Miksi koko maapallo pöyrii ja hyörii omissa menoissaan, vaikka olemme koko ajan veitsenterällä?
Ja sitten taas toisaalta. Jos me kaikki eläisimme tiedostaen sen seikan, että elämä voi olla ohi koska vain,
niin maapallohan olisi kaoottinen paikka elää. Kaikki vain toteuttaisivat omia haaveitaan ja eläisivät ilman huolta huomisesta....
Matka jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti